Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
22.3.2022

Emma Immonen ja Markus Halsti JPY-lähettiläiksi

Emma Immonen ja Markus Halsti aloittavat Jalkapallon Pelaajayhdistyksen lähettiläinä.


Emma Immonen pelaa tällä kaudella FC Hongassa. (Kuva: Joope Erkkilä)

JPY-lähettiläiden työnkuvaan kuuluvat muun muassa pukukoppivierailut sekä pelaajien kontaktointi ja sitä kautta JPY:n toiminnan vieminen entistä enemmän pelaajien arkeen.

- On hienoa saada Emma ja Markus mukaan. Molemmat ovat loistavia persoonia, heillä on rutkasti kokemusta, molemmat ovat olleet jo osittain mukana JPY:n toiminnassa ja heillä on palava halu kehittää pelaajien asemaa Suomessa, toiminnanjohtaja Panu Autio kertoo.

- Meille on tärkeää nimenomaan saada pelaajalta pelaajalle -viestiä vahvasti esiin, joten jo senkin puolesta Emma ja Markus sopivat lähettiläiksi loistavasti, Autio lisää.

Emma Immonen pelaa tällä hetkellä FC Hongan riveissä Kansallisessa Liigassa. Aikaisemmin urallaan maalivahti on pelannut PK-35 Vantaassa sekä KuPS:ssa. Immonen on pelannut myös nuorten maajoukkueessa EM- ja MM-kisoissa.

- Lähden JPY:n lähettilääksi todella hyvillä fiiliksillä ja uskon, että suht nuoren ikäni ansiosta minulla on paljon annettavaa etenkin nuoriin pelaajiin kohdistuvissa kysymyksissä, Immonen sanoo.

- Lähes kaikissa ammateissa työntekijät ovat jonkun liiton tai yhdistyksen jäseniä Suomessa, niin myös jokaisen jalkapalloilijan pitäisi olla. JPY tekee tärkeää työtä sen eteen, että pelaajien ääni saadaan kuuluviin niihin pöytiin, jossa pelaajiin vaikuttavia päätöksiä tehdään, Immonen kertoo ajatuksiaan.


Markus Halsti on pelannut pitkän uran ulkomailla. (Kuva: Juha Tamminen)

Markus Halsti on pelannut pitkän uran ulkomailla ja Suomessa sekä A-maajoukkueessa.

- Mahtavaa, jos pystyn omalla panoksellani edistämään suomalaisten futaajien arkea ja tuomaan Pelaajayhdistyksen lähemmäksi pelaajia. Odotan innolla, että pääsen haistelemaan pukukoppien ilmapiiriä sekä tutustumista lähemmin pelaajiin.

- Pääsen käyttämään omia vahvuuksiani sekä puhumaan pukukoppeihin asioista, jotka ovat lähellä sydäntäni: jalkapallosta sekä pelaajien asemasta Suomessa ja siitä mitä kaikkea JPY tarjoaa pelaajille, Halsti kertoo.

Halsti korostaa Pelaajayhdistyksen toiminnan tärkeyttä ja merkitystä.

- Puhtaasti omaan kokemukseen nojaten voin sanoa, että moni osapuoli pelaajan ympärillä puhuu olevansa juuri pelaajan puolella, ajatellen aina tämän parasta. Tämä on varmasti osa totuutta, mutta lopulta juuri Pelaajayhdistykset ympäri maailman ovat niitä, jotka todella ovat pelaajien puolella ja pyrkivät pyyteettömästi parantamaan pelaajien asemaa, niin kentällä kuin yhteiskunnassa. 

- Itse sain tätä apua urani aikana ja juuri tämän takia haluan antaa myös oman panokseni nykyisille pelaajille, Halsti kertoo.