Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
28.9.2023

JyPK Kansalliseen Liigaan - "Kaikki lähtee varmasti siitä hyvästä arjesta"

Lotta Puolakka on ollut JyPK:n avainpelaajia tällä kaudella, kun jyväskyläläisjoukkue on varmistanut paikkansa jo ensi kauden Kansalliseen Liigaan.


Lotta Puolakka ja JyPK juhlivat nousua Kansalliseen Liigaan (Kuva: JyPK)

Naisten Ykköstä on pelaamatta vielä kolme pelikierrosta, mutta JyPK:n nousu Kansalliseen Liigaan sai sinettinsä jo pari viikkoa sitten. JyPK on 21 pelistään saanut kasaan 17 voittoa ja neljä tasapeliä. Toisena oleva PKKU on jäänyt jo kymmenen pisteen päähän.

- Ei sitä osannut kauden alussa ajatella, että jo tässä vaiheessa olisi nousu varma. Tiukka kausi oli luvassa, mutta onhan se hienoa, että nousu varmistui jo ajoissa, hyökkääjä Lotta Puolakka kertoo.

Antti Ruonalan valmentama JyPK on pelannut korkealla tasolla koko kauden ja tappiosarake näyttää edelleen nollaa.

- Kaikki lähtee varmasti siitä hyvästä arjesta, joka meillä on. Saimme talvella vaikeista olosuhteista huolimatta vedettyä tosi hyvän pre-seasonin. Meillä on myös hyviä yksilöitä ja loistava joukkuehenki. Nämä kantavat pitkälle, Puolakka kertoo.

Jyväskylän jalkapallohalli romahti viime talvena, joka toi omat haasteensa myös JyPK:lle.

- Ulkona vedimme kaikki treenit, mutta yhtään treeniä ei jäänyt pitämättä, Puolakka lisää.

Puolakka on tehnyt tällä kaudella jo 20 maalia. Hän myös johtaa Ykkösen maalipörssiä. Viime kaudella Puolakka teki 15 maalia JyPK/2:ssa Kakkosessa. Sitä ennen kaksinumeroinen maalimäärä syntyi kaudella 2015 B-tyttöjen Ykkösessä (15).

- En kyllä olisi uskonut, että näin paljon maaleja teen. Se on tietysti ollut postiviinen yllätys, kun pelaan vielä ensimmäistä kauttani Ykkösessä. 

Maalitykki jakaa kunniaa maalimäärästään joukkuekavereille.

- Kun on hyvä pelaajia ympärillä, niin totta kai se maalin tekeminen helpottuu.

Puolakka opiskelee pelaamisen ohessa AMK:ssa liiketaloutta.

- Ensimmäinen vuosi on nyt käynnissä. Opiskelun ja pelaamisen yhdistäminen on sujunut tosi hyvin. Olen kokenut myös työelämän ja pelaamisen yhdistämisen, joten tämä on paljon parempi ja helpompi yhdistelmä. Pystyn itse vaikuttamaan hyvin, että miten viikot rakentuvat, Puolakka kertoo.

JyPK pelasi edelliskerran liigakentillä kaudella 2021. Nyt jyväskyläläisjoukkue palaa korkeimmalle sarjatasolle.

- Tempo ja pelinopeus on varmasti kovempi liigassa. Ehkä voisi sanoa, että kaikissa asioissa pitää olla ainakin napsua parempi.

- Meillä on kolme peliä jäljellä ja nyt vielä keskitytään niihin. Haluamme voittaa vielä kaikki pelit. Sen jälkeen voi sitten miettiä lisää ensi kautta, Puolakka päättää.