Urheilijan tapaturma- ja eläketurva jää Suomessa sosiaaliturvan reunalle

Suomessa sosiaaliturva perustuu siihen, että kun teet työtä, sinulle kertyy turvaa sairastumisen, loukkaantumisen, työttömyyden ja vanhuuden varalle. Urheilijoiden kohdalla tämä ei kuitenkaan toteudu samalla tavalla kuin muilla työntekijöillä. Vaikka urheilu on työtä ja usein vielä riskialtista sellaista, urheilijat on jätetty sosiaaliturvassa erilliseen järjestelmään. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että urheilijan tapaturma-, eläke- ja työttömyysturva on usein heikompi tai puuttuu kokonaan. 

Monen urheilijan turva perustuu vakuutuksiin, joita ostetaan markkinoilta. Ongelmana on se, että vakuutusyhtiöitä ei velvoiteta tarjoamaan näitä vakuutuksia. Jos vakuutusyhtiö päättää vetäytyä tai ehtoja kiristetään, urheilija voi jäädä ilman lakisääteistäkin turvaa. Järjestelmä ei sisällä varasuunnitelmaa tällaisia tilanteita varten. 

Urheilijoiden asema riippuu usein tuloista ja lajista, ei siitä kuinka vaarallista työ on. Jos ansiot jäävät alle tietyn rajan, lakisääteistä tapaturmavakuutusta ei tarvitse ottaa lainkaan. Tämä on poikkeus muuhun työelämään verrattuna. Lisäksi urheilijoiden tapaturmaturva on sisällöltään suppeampi: kaikkia vammoja ei korvata samalla tavalla, ja esimerkiksi tapaturmaeläkkeet ovat rajatumpia. 

Työttömyysturvassa urheilijat ovat myös heikommassa asemassa. Ammattiurheilija ei yleensä kuulu ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin, ja pelkkä urheilutoiminta voi estää etuuden saamisen, vaikka siitä ei maksettaisi palkkaa. Eläkettä taas kertyy monille urheilijoille vähän tai ei lainkaan, erityisesti jos tulot ovat pieniä tai ura jää lyhyeksi. Lisäksi urheilijat eivät kuulu työturvallisuus- tai työterveyshuollon piiriin kuten muut työntekijät. Tämä heikentää tukea vammojen ennaltaehkäisyyn, kuntoutukseen ja työkyvyn ylläpitämiseen. 

Kyse ei ole yksittäisten pelaajien huonosta tuurista, vaan koko järjestelmästä. Urheilijat jäävät pysyvästi muita työntekijöitä heikompaan asemaan, vaikka tekevät työtä, joka tuottaa yhteiskunnalle merkittävää arvoa.  

Siksi urheilijoiden sosiaaliturvaa pitäisi uudistaa rakenteellisesti. Lakisääteisen perussuojan pitäisi toteutua kaikille urheilijoille riippumatta markkinoista, vakuutusyhtiöistä tai ansiotason pienistä heilahteluista. Tämä ei ole erityiskohtelua, vaan perusasia: kun urheilija tekee työtä, hänen pitää voida luottaa siihen, että turva toimii – myös silloin, kun sattuu loukkaantuminen tai ura päättyy. 

Lue JPY:n oikeudellisen asiantuntijan apulaisprofessori Jyri Paasosen ja JPY:ssä harjoittelua tehneen oikeustieteen ylioppilaan Johanna Kannaksen vierashuonekirjoitus Edilexissä: https://www.edilex.fi/uutiset/100132