Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
4.2.2022

Veikkausliiga käynnistyy huhtikuun alussa

Veikkausliigan otteluohjelma kaudelle 2022 runkosarjan osalta on valmistunut ja julkaistu. 

Kausi alkaa täydellä ottelukierroksella lauantaina 2. huhtikuuta ja runkosarjan päätöskierros pelataan lauantaina 10. syyskuuta.

Kauteen saadaan lentävä lähtö heti avauskierroksen myötä samana päivänä pelattavien otteluiden myötä.

- Kauden avaus on jalkapallon yhteinen tapahtumapäivä. Toivotamme yleisön tervetulleeksi heti avauspäivästä lähtien sankoin joukoin kannustamaan omia suosikkejaan. Jalkapallohan on parasta paikan päällä. Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa sanoo.

Otteluohjelma kaudella 2022 painottuu erittäin vahvasti viikonloppuihin ja ennen kaikkea lauantaiotteluihin, joita on puolet runkosarjan peleistä. Yli 80 prosenttia runkosarjan otteluista pelataan viikonloppujen ja pyhäpäivien ympärillä.

- Kaikki käytettävissä olevat viikonloput on otettu mukaan. Ainoa poikkeus on juhannusviikko, jolloin pelataan täysi viikkokierros juhannuksen alla, Marjamaa taustoittaa.

Otteluiden alkamisajoissa on myös selkeä linja. Vahvasti otteluohjelmassa mukana olevat lauantain ottelut alkavat pääsääntöisesti kello 15 tai kello 17 ja sunnuntain ottelut puolestaan kello 16 tai 18.30. Arkiotteluiden alkamisaikaa on aikaistettu aiemmasta 18.30:stä puolella tunnilla.

- Näitä on hiukan aikaistettu ja toivomme sen myötä, että myös nuoremmilla kannattajilla ja perheillä on paremmat mahdollisuudet päästä katsomoon myös arkiotteluissa. Otteluitten alkamisaikoihin niin arkena kuin viikonloppuisin on muutamia yksittäisiä poikkeuksia seurojen toiveiden mukaisesti, Marjamaa kertoo.

Veikkausliigan runkosarjassa pelataan kaksinkertainen sarja, minkä jälkeen jatketaan loppusarjoilla – kuuden runkosarjassa parhaiten sijoittuneen Mestaruussarjassa ja sijoille 7.-12. sijoittuneiden Haastajasarjalla. Loppusarjojen jälkeen pelataan vielä eurolopputurnaus, jossa panoksena on yksi paikka kauden 2023-24 UEFA:n Konferenssiliigan karsinnoissa.

Suomen mestarin pitäisi olla selvillä 15.10. ja viimeinen europaikka lokakuun loppuun mennessä. Loppusarjojen tarkemmat aikataulut ja ohjelmat vahvistuvat myöhemmässä vaiheessa.

KATSO OTTELUOHJELMA TÄÄLTÄ