Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
28.7.2022

UEFA Women's EURO 2022 Workload Journey Report

UEFA Women's EURO 2022 Workload Journey Report kertoo, että pelaajien valmistautumisessa EM-kisoihin oli valtavia pelaajakohtaisia eroja.

Englannin, Ranskan, Hollannin, Espanjan ja Ruotsin pelaajat pelasivat eniten minuutteja kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa edellisen 12 kuukauden aikana. Tanskan, Pohjois-Irlannin ja Sveitsin pelaajat pelasivat vähiten.

- Olemme nähneet kisoissa ikimuistoisia pelejä ja upeita suorituksia, joista näkee naisten jalkapallon valtavan kehityksen. Pitää kuitenkin huomioida, että monilla pelaajille on valtava määrä käyttämätöntä potentiaalia, joka pitäisi pystyä hyödyntämään, sanoo FIFPRO:n pääsihteeri Jonas Baer-Hoffmann.

Baer-Hoffmann viittaa pelimääriin, joita pelaajat ovat pelanneet edellisvuoden aikana ennen EM-kisoja. Suurella osalla pelaajia pelimäärä on liian pieni. Kotimaisten ja kansainvälisten pelien ja kilpailujen puute estää naisten jalkapallon kasvua. Raportissa todetaan UEFA:n naisten Mestarien liigan uudistus oli onnistunut, mutta korostetaan samalla, että seurojen kv-pelien ja -kilpailujen laajentaminen voisi johtaa naisten jalkapallon vielä suurempaan kasvuun ja auttaa pelaajia kehittymään vielä enemmän.

Jopa maajoukkueiden sisällä pelimäärissä oli valtavia eroja. Tämä johtuu siitä, että osa pelaajista pelaa myös Mestarien Liigan pelejä. Esimerkiksi Barbara Bonansea (Juventus) pelasi 46 ottelua edellisten 12 kuukauden aikana. Se on 14 enemmän kuin Manuela Giuglianolla, jonka seura AS Roma ei pelannut UEFA:n naisten Mestarien liigassa. Espanjalainen Ona Batlle (Manchester United) pelasi 30 prosenttia vähemmän pelejä kuin joukkuetoveri Alexia Putellas (FC Barcelona).

Raportin mukaan Englannin joukkueen pelaajat pelasivat menneen vuoden aikana yhteensä 65 233 minuuttia. Se on peräti 45 prosenttia enemmän kuin Pohjois-Irlannin pelaajat yhteensä.

Suomi, Belgia ja Pohjois-Irlanti olivat maat, joiden pelaajista vähintään 70% ei pelannut mitään kansainvälisiä pelejä omassa seurajoukkueessaan edellisvuoden aikana. Eniten kv-pelejä seurajoukkueensa riveissä pelasivat Espanjan, Saksan, Ranskan ja Ruotsin pelaajat,

Raportin korostaa, että tällä hetkellä pelaajat etsivät selkeästi itselleen sellaista joukkuetta tai sarjaa, jossa he pääsevät pelaamaan enemmän pelejä.

- Vaikka naisten peli jatkaa kasvuaan ja näemme EM-kisojen positiivisen vaikutuksen, on tärkeää tunnustaa, että pelaajat aloittivat turnauksen vaihtelevalla valmistautumistasolla. Meidän on pyrittävä ratkaisemaan tämä tekemällä tiivistä yhteistyötä muiden ammattilaisjalkapallon sidosryhmien kanssa tutkiaksemme uusia tapoja antaa monille pelaajille tarvittavat kilpailumahdollisuudet, Jonas Baer-Hoffmann painottaa.

TUTUSTU RAPORTTIIN TÄSTÄ